perjantai 25. huhtikuuta 2008

Liimapuutehtaan tulo Kemijärvelle uhkaa viivästyä

Kaleva.plus.pohjois-suomi: Liimapuutehtaan tulo Kemijärvelle uhkaa viivästyä: "Liimapuutehtaan tulo Kemijärvelle uhkaa viivästyä

Kemijärven Massaliikkeen nostattama Biomassa Oy hamuaa tuotantoaan lopettelevan sellutehtaan tiloja.
Kaupungin tekemän pakkolunastusesityksen tuella se pyrkii sulkemaan ovet Anaika Groupilta, jolle Stora Enso on jo luvannut selluhallit liimapuutehtaan seiniksi. Anaikan mukaan kiista uhkaa lykätä jopa vuodella yrityksen sijoittumista Kemijärvelle.
Stora Enson sellutehtaalla pannaan viikonloppuna jarrut päälle. Tuotannon on määrä vaieta vappuun mennessä. Hiljeneviin tiloihin haluavat käyvät sen sijaan yhä kovemmilla kierroksilla.
'Sellutehtaan alasajo on ohimenevää, ei mikään loppupiste. Meillä ei ole syytä viettää hartaushetkiä', sanoo Massaliikkeen puheenjohtaja Heikki Nivala.
Massaliike on nostanut valtikseen liukosellutehtaan ja sen taustayhtiön Biomassan. Viimeisiään vetelevä paperisellutehdas saataisiin kohtuullisin muutoksin tuottamaan raaka-ainetta muun muassa vaippojen ja kuitukankaiden valmistajille.
Noin 60 miljoonan lisäinvestoinnilla nousisi oheen etanolitislaamokin, joka istuisi Nivalan mukaan hyvin EU:n vaatimuksiin lisätä biopolttoaineiden käyttöä.
'Tehtaan otto liimapalkeille olisi haaskausta', hän vakuuttaa."

Kaleva.plus.pohjois-suomi: Fakta: Puolen vuoden kuolonkamppailu

Kaleva.plus.pohjois-suomi: Fakta: Puolen vuoden kuolonkamppailu: "Fakta: Puolen vuoden kuolonkamppailu
- Stora Enso ilmoitti lokakuussa sulkevansa Kemijärven ja Summan tehtaat. Summan taru päättyi alkuvuonna, ja Kemijärven sellutehdas ajetaan alas vappuun mennessä.
- Loppusuoralla Kemijärvellä on vielä vajaat 190 työntekijää.
- Taloudellisesti kannattavan Kemijärven lakkautusta perusteltiin tarpeella leikata raaka-ainekustannuksia ja varmistaa puun saantia.
- Stora Enso ilmoitti heti alkuun, ettei tehdasta myydä muille sellunkeittäjille.
- Sellutehtaan puolustajaksi nousi Massaliike, joka haastoi sekä Stora Enson että poliittiset päättäjät.
- Yhtiö pysyi kuitenkin päätöksessään. Myös valtio-omistaja pitäytyi kannassaan, jonka mukaan lopetus on yhtiön johdon asia.
- Tammikuussa Stora Enso ilmoitti, että liimapuupalkkeja valmistava mikkeliläinen Anaika Group sijoittuu Kemijärvelle. Palkkitehdas ja konepaja työllistäisivät noin 100 ihmistä.
- Massaliike alkoi pohjustaa liukosellutehdasta tehdas-alueelle ja sai vahvan tuen kaupungilta.
- Kaupunki haki huhtikuun alussa valtioneuvostolta lupaa lunastaa sellutehtaan rakennukset, koneet ja laitteet. Asian käsittely on kesken."

Otteita Koillis-Lappi Lehden Jutusta

Koillis-Lappi: Anita Seppänen

... Eri lähteistä kerätyn tiedon mukaan viimeisen kerran sellua keitetään Kemijärven tehtaalla 26. 4. eli ensi lauantaina. Viimeiset sellupaalit tulevat kuivaamosta ulos Kemiin kuljetettavaksi ensi sunnuntaina tai viimeistään maanantain aamuna...

... Massaliikkeen johtaja, Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala (kesk.) korostaa, että Kemijärven sellutehtaan kohtalo on nyt valtioneuvoston käsissä ...

... Liimapalkkitehdasta Kemijärvelle kaavaileva Anaikan edustajat ovat kertoneet julkisuuteen harkitsevansa entistäkin perusteellisemmin Kemijärvelle asettumista ...

... Itä-Lapin kuntayhtymälle saapui maanantaina Brysselistä kirje, jossa pyydettiin Massaliikkeen edustajia, seutukuntaa toimittamaan EU:n kilpailuvirastolle joitakin lisätietoja perusteluihin, jolla pyydetään EU:n kilpailuviranomaisia tutkimaan, käyttääkö StoraEnso merkittävää markkina-asemaansa väärin lopettaessaan tehtaan Kemijärveltä ja ilmoittaessaan tarvitsevansa sen käyttämän puun muille tehtailleen...

Lue koko juttu Koilli-Lappi lehden sivuilta, jonne pääset ylläolevasta linkistä.

Liikenneministeri vieraili Kemijärvellä

YLE uutiset: "Liikenneministeri haluaa parantaa Lapin liikenneyhteyksiä
24.04.2008

Liikenneministeri Anu Vehviläinen haluaa edelleen parantaa Lapin liikenneyhteyksiä.

Ministerillä oli merkittävä rooli Kemijärven yöjunan palauttamisessa, lisäksi ministeri on vauhdittanut Rovaniemi - Kemijärvi -radan sähköistämistä. Radan sähköistystyöt aloitetaan vielä tämän hallituskauden aikana.

Liikenneministeri Vehviläinen on myös asettanut työryhmän selvittämään Salla-Kantalahti ratayhteyttä."